"Luulin että ne jäi ala-asteelle"

Froslass, jää tyypin pokemon

Nyt on siis kyse pokemoneista. Asia, jonka parissa suurin osa ikäisistäni on ollut joskus ala-asteella, mutta sittemmin jäänyt kun ollaan kasvettu. Yläasteella en sitä kehdannut myöntää, mutta siitä asti kun Pokemon rantautui Suomeen, olen rakastanut niitä. Olin todella surullinen yläasteella, kun en voinut sitä myöntää ja jouduin pitämään itseni erossa itselleni rakkaasta harrastuksesta. Lopulta rohkaistun ja siitä asti olen harrastanut pokemonia aktiivisesti.

Kun puhun pokemonien harrastamisesta, käsittää se laajalti eri asioita. Kuten arvata saattaa piirrän aiheeseen liittyviä kuvia. Piirrän myös sarjakuvaa aiheesta omaksi ilokseni. Pelaan videopelejä, joissa seikkailen haalien itselleni lempipokemonejani. Minulla on myös läjäpäin pelikortteja ja pelaan Pokemon korttipeliä netin välityksellä.

En ole enään hetkeen ollut mukana suomen liigatoiminnassa. Siellä ihmiset kerääntyvät pelaamaan yhdessä korteilla, testaavat pakkojaan ja valmistautuvat turnauksiin. Pääasiassa siellä käyvät ihmiset ovat kaiken ikäisiä miehiä. Itsekin osallistuin turnauksiin kun pelasin vielä liigassa. Valitettavasti olen joutunut jättämään tämän osan harrastuksesta valitettavasta syystä, kiusaamisesta. Räväkkä persoonani ei sulautunut Suomen Pokemon-piireihin niin kuin olisin toivonut. Viimeinen pisara oli kun Tampereen liigajohtaja vaihtui ja liigan toiminta sekä henki muuttui. Ajoittain olen surullinen, etten voi enää osallistua toimintaan ja turnauksiin. Onneksi Pokemonilta on julkaistu jo hetki sitten nettiversio rakastamastani korttipelistä, jossa voin jälleen pelata muita pelaajia vastaan.

Eräs harmillinen asia tässä harrastuksessa on, että kun siitä mainitsee ihmisille, on ensimmäinen reaktio: "Luulin että ne jäi ala-asteelle". Monen mielestä se, että pidän Pokemonista on noloa, lapsellista ja mukamas häpeällistä. Tätä minä en vain pysty käsittämään. Ensinnäkään en itse osaa tuomita ihmistä sen perusteella mikä on heille rakasta. Ehkä juuri siksi en pysty samaistumaan ihmisten ajatusmaailmaan, kun he kuulevat minulle  rakkaasta harrastuksesta. Mitä noloa on Pokemonissa verrattuna esim. Simpsoneihin? Mitä väliä sillä on, että se on suunniteltu lapsille?

Asiasta harvemmin pääsee keskustelemaan ihmisten kanssa, sillä moni sulkeutuu heti ja ei suostu muuttamaan ajatusmaailmaansa. Mikä tuomistee Pokemonin olemaan kautta aikain noloa, jos olet yli kymmenen vuotias? Miksi Pokemon korttipeli on yhtään sen huonompi, kuin muut korttipelit? Aikuiset Pokemoniakin pelaavat. Kumpi määrittää aidosti Pokemonin todellisen kohderyhmän? Yritys joka suunnittelee brandin aluksi lapsille vaiko aikuiset ihmiset, jotka ovat suurin osa kyseisen brandin ostajista?

Olen tyytyväinen itseeni, että pystyn olemaan tästä asiasta avoin. Tiedetäänhän se, etten ole aina se kaikkein tavanomaisin tai normeihin sopiva. Minua on myös siunattu ihanilla ystävillä, joista osa jakaa tämän harrastuksen kanssani ja loput tyytyvät hyväksymään sen enempää tuomitsematta.

Tässä kirjoituksessa halusin avata ihmisille hieman tätä harrastusta. En tiedä onnistuinko siinä, mutta jos muuta et saanut tästä irti niin sentään sen, että minä rakastan Pokemonia ja se tekee minut todella onnelliseksi.