Aurora


  • Zatravin Farinja "Aurora" 
  • Venäjänvinttikoira, narttu
  • s. 27.3.2013 Suomessa
  • Saapui meille 6.6.2013

  • Vieheintoa löytyy.
  • Pentumaisen innokas, utelias ja rauhallinen.
  • Todella ahne!
  • Itsenäinen oman tiensä kulkija.

Tämä kyseinen rotu on sellainen mistä avomieheni on unelmoinut jo kauan. Myös omasta mielestäni tämä oli hyvä valinta Novan rinnalle. Alustavasti olimme sopineet, ettemme ottaisi Novan jälkeen toista koiraa pariin vuoteen. Kuitenkin Novan eroahdistuksen takia, mielemme muuttui ja aloimme harkita toista koiraa hyvinkin nopeasti siinä toivossa, että viimeistään silloin Nova voisi jäädä kotiin ilman meitä.

Etsimme kotimaisten kasvattajien joukosta siinä toivossa, että sopiva pentue syntyisi juuri ennen kesää, jotta avomiehelläni olisi kesäloma ja aikaa pennulle myös. Onneksi löysimme Zatravin kennelin ja saimme selville, että heille olisi tulossa juuri sopiva pentue niin käyttöön kuin näyttöönkin. Varasimme pennun ja jäimme jännittämään ultraa ja pentujen syntymää. Onneksemme narttupentuja syntyi neljä, joten meille oli melko varmasti pentu tulossa. Emme olleet kuitenkaan ensimmäisiä valitsemassa, joten meitä jännitti saisimmeko sen pennun, minkä haluaisimme.


Iskimme silmämme heti pennuista erottuvaan brindle tyttöön. Kaikki muut sen sisarukset olivat mustavalkoisia. Jälkiviisaana ei olisi kannattanut ihastua tiettyyn pentuun, ennen kuin oli varmaa, että se olisi meidän. Jouduimme jännittämään ja jopa pelkäämään, että se rauhallinen brindle tyttö ei tulisikaan meille. Onneksemme saimme lopulta tiedon, että Aurora, se rauhallinen brindletyttö tulisi meille! Auroran nimihän oli päätetty jo ajat sitten. Halusimme jatkaa hieman samantyyppisellä teemalla Novan jälkeen (nova = uusi tähti). Aurora eli aurora borealis, revontulet, jatkaa meidän avaruus, kosmiset ilmiöt jne. teemaa.

Kotiuduttuaan 10vk iässä oli Aurora alusta asti utelias, mutta rauhallinen. Nova jännitti alkuun melkoisesti, mutta nopeasti näidenkin välillä alkoi juttu sujua. Omaksi ihmetykseksemme Aurora ei itkenyt laisinkaan emonsa tai sisarustensa perään, liekö juuri siksi että on niin itsenäinen sielu. Myöskään öisin ei tehnyt tarpeitaan sisälle, mikä ihmetytti eniten. Nukkuiko sitten niin sikeästi ettei kerennyt tulla hätä? Suhteettoman kivuttomasti elo onnistui Auroran liityttyä perheeseemme. Kodin tavoille Aurora oppi lähes itsestään kuten ettei keittiöön tulla ja että pitää istua että saa pannan kaulaan ja pääsee ulos.

Auroran kanssa on harjoiteltu radalla käsivieheen perässä ja kopinläpi menemistä, mikä on sujunut mutkattomasti! Ollaan pentukurssin käyneitä ja agilityn alkeita harjoteltu. Näyttelyissäkin ollaan keretty pyörähtämään. Jatkossakin Aurora tulee rakkaan kotikoiran lisäksi harrastamaan vieheen perässä hulluttelua ja kauniilta näyttämistä tuomarin edessä.

Tuloksia


PEN7 PUN Jyväskylä 6.11.2013 Tuomari: Carla Molinari, Portugali
JUN-EH JUK1 Jyväskylä 22.2.2014 Tuomari: Roland Spörr, Itävalta