Hevosrakkaus

Minusta tuli varsinainen heppahöperö joskus ala-asteella. Tapeteissa oli hevosia, oli heppakirjoja ja leluja sekä ties mitä. Pyysin myös vanhemmiltani, että saisin aloittaa ratsastamisen. Hetken aikaa kävinkin paikallisella tallilla ryhmätunneilla, mutta se ei aivan vastannut odotuksiani. Minut iskettiin hevosen selkään ja käskettiin liikkeelle. Seuraavaksi ryhmänohjaaja huutaa kentän keskellä jotain pidätteestä. Mikä on pidäte? Tunnista toiseen turhauduin aina enemmän. En oppinut mitään ja minulta odotettiin, että suoriutuisin tunnilla annetuista tehtävistä. Lopetin ratsastamisen, kunnes taas aloitin. Sitten lopetin. Jälkiviisaana olisi kannattanut heti ensimmäisen kerran jälkeen suunnata toiselle tallille. En minä näitä asioita silloin ymmärtänyt.

Olin aina kokenut vetoa hevosiin, olinhan hyvin eläinrakas pienestä pitäen. Aikanaan loin hyvin syvällisen tunnesiteen ravuri oriin, Jatziin. Se oli aivan liian nopea-askelinen minulle, jolle ei ollut edes opetettu rauhallisen ravin nostamista. Silti vaadin päästä sen kanssa tunnille. Siitä oli tullut minulle hyvin tärkeä lyhyessä ajassa. Sitten eräällä tunnilla ravasimme ilman jalustimia. Putosin. Oli talvi ja hiekkakenttä oli jäätynyt kivikoviksi kummuiksi hevosien kavioiden jäljiltä. Menetin tajuni hetkeksi ja kun heräsin, en saanut henkeä. Hetken päästä olin kuitenkin tolpillani ja nousin takaisin Jatzin selkään. Se ei ollut hylännyt minua, vaan tiputtuani se oli tullut tarkistamaan olenko kunnossa. Minulle kerrottiin kuinka Jatzi oli tuuppinut päätäni turvallaan, aivan kuin varmistaakseen olenko kunnossa. Valitettavasti tämä oli viimeinen kerta kuin näin tuota rakasta hevosta. En palannut tallille enään. Minulle riitti.

Vuodesta toiseen saatoin vain unelmoida olevani jälleen hevosten seurassa. Saatoin itkeä iltaisin siksi, että koin niin kovaa tarvetta päästä hevosten kanssa tekemisiin. Sitä syvällisempää sidettä hevosiin on kovin vaikea selittää. Se saa minut itkemään niiden vuoksi ja kokemaan myös ymmärrystä, jota muilta ihmisiltä ei saa osakseen.

K W Microchip

Olin jo asunut avomieheni kanssa yhdessä tovin ja Nova oli liittynyt perheeseemme, kun minulla välähti. OLEN AIKUINEN IHMINEN. Minulla on siis valta päättää mitä harrastan ja mihin käytän aikani ja rahani! Selvisi myös, että Novan sijoittajan sisarella on hevosia. Rohkenin kysäistä voisiko niitä käydä paijaamassa, jopa harjaamassa. Tippa siinä tuli silmään kun vuosien jälkeen pääsi hevosten seuraan ja niiden kanssa kommunikoimaan. Omaksi harmikseni satuin ihastumaan juuri siihen tammaan, joka oli ainoastaan liisauksessa. Jokin kipinä siinä oli juuri eritoten Micron kohdalla. Se vain ymmärsi ja se jos mikä lämmitti sydäntä.

Hevoset noilla mailla olivat lähinnä ravureita ja moni oli vielä kovin nuori. Ratsuiksi niistä ei siis oikein ollut ja matkakin sinne oli aina huomattava vaikka hoitaminenkin olisi itsessään kiinnostanut paljon. Tavoitteena oli siis löytää lähempää kotia talli, jolla pääsisi auttelemaan ja ratsastamaan aktiivisemmin. Monet nettisivut tutkittuani päätin mennä yksityistunnille Majantallille. Tunnille osallistuttuani ja tallin tiluksiin tutustuttuani olin myyty ja kaikki huonot kokemukset pyyhkiytyivät tietoisuudesta. Mukavat, ei puhki ratsastetut hevoset ja mikä parasta opettaja, joka osaa opettaa ja mennä oppilaan osaamisen mukaan. Tunneilla käynti aktiivisesti ei kuitenkaan ollut taloudellisesti mahdollista ja siitä siipeeni ottaneena vetäydyin taas kertaalleen harrastuksen parista.

Majantalli oli tehnyt minuun pysyvän jäljen ja tiesin haluavani sinne uudelleen. Silloin tällöin uskaltauduin yksityistunnille, mutta niin harvoin, ettei siinä paljon kehitystä ollut mihinkään suuntaan. Lisäksi kaipasin paljon enemmän itse kommunikointia hevosten kanssa, maasta käsin. Taisikin olla juuri hiljattain syksyllä 2013 kun päätin ottaa taas yhteyttä tuonne tallille. Kysyin olisiko siellä tarvetta avulle ja sainkin huomata, että oli juuri tullut ilmoitus hoitajien etsimisestä. Pääsin tallille puuhailemaan ja sitten ajan kanssa olisi voitu katsoa, jos olisin saanut hoitohevosen. Auttelin hevosten laitossa, erityisesti pienten ratsastajan alkujen tunneille. Siivosin tarhaa ja pidin huolta yleisestä siisteydestä. Kävin kahdesta kolmeen kertaa viikossa ja innostuin varaamaan itselleni useammankin ratsastustunnin. Olin aidosti onnellinen puuhaillessani tallilla, jopa lantaa kerätessäni minut valtasi hyvä olo.

Minä ja Ressu tunnille valmistautumassa

Omaksi huonoksi onnekseni, ilman selkeitä varoitusmerkkejä henkinen hyvinvointini romahti yllättäen. Siinä oli monta osatekijää stressistä ystävän menetykseen, mutta voimani hupenivat ja pirteä minä katosi Majantallin arjesta sitä haluamattani. Kun vihdoin sain päätäni hieman ylös, oli häpeä "katoamisesta" liian suuri kohdattavaksi ja maailmani hevosten parissa painui jälleen taka-alalle. Tämä tietenkään ei kohentanut oloani laisinkaan ja jäin taas paikoilleni vain haaveilemaan.

Nyt edessä onkin ponnistus, kun muutaman päivän päästä menen pitkästä aikaa Majantallille. Tarkoitus on ottaa uudestaan kiinni arjesta, joka toi minulle niin suurta iloa aiemmin. Etunani on varmaankin, ettei tallilla lopu hevillä hommat kesken ja apu on aina tervetullutta. Ehkä sitten hetken päästä sinne selkäänkin taas nousisi.

Fyysisen ahertamisen ja hyvän mielen lisäksi hevosten kanssa touhuaminen tuo muutakin hyvää itseeni. Toisin kuin mikään muu, niin juuri ratsastamisen ajattelu saa minut suuntaamaan kohti parempia elämäntapoja. Haluan voida hyvin kun olen hevosten rinnalla. Haluan olla fyysisesti hyvässä kunnossa, jotta ratsastaminen sujuisi luontevammin puhumattakaan vähentääkseni rasitusta hevoselle. Nyt vain pitää sitten pitää huoli siitä, että tällä kertaa homma ei pysähdy mihinkään. Tässä on liikaa hyötyjä, että siitä olisi varaa luopua!

Novan pakina

Nova täällä hei. Ajattelin avautua hieman tuosta kotiväestä. Lähinnä mikä kaikki niissä ottaa päähän. Olenhan akateemiseksi koiraksi ryhtynyt hiljattain.

Mitä ilmeisimmin ida on näyttöön kertonut kuulumisiani ja lisäillyt kuviani myös. Tietooni on kuitenkin tullut etteivät kaikki edellä mainitut ole esittäneet itseäni kovin hyvässä valossa.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka nämä kaikki nukkumakuvat. Ne on otettu selvästi irti kontekstistaan, enkä todellakaan ole noin laiska! Ensinnäkin on aivan hävytöntä olettaa kenenkään nousevan ennen auringonnousua tai klo 12:ta ja lähtevän ulkoilemaan. Mielestäni ei ole myöskään liikaa vaadittu pysytellä sisätiloissa mikäli ulkona on märkä tai kylmä.

Tästä päästäänkin sitten sopivasti seuraavaan aiheeseen. Voisko PLIIIS panostaa hieman tohon viihtyvyyteen makuukammarissa? Siis ihan oikeesti voitteko ohjata tuota toista tuosta muualle ja sitoo sen vaikka lattiaan. Tai ois mulla parempikin idea. Hankkikaa molemmille samanlainen sänky. Aurora oot ihan hirmu rakas mut kaikella on rajansa eikä sun tassu maistu hyvältä mun suussa aamukolmelta.

Sitten Aurora kultaseni yritä ymmärtää, että kun toteat: "Ei tunnu missään" -20 pakkasella, niin puhut mulle. MULLA EI OO ALUSVILLAA. Toisinsanoen älkää viekö mua ulos pakkasella (tai jos on märkä)!

Samalla Aurora vois lakata kerjäämästä sitä huomioo ja karkkia noin tyhmästi ja ottaa mallia amattilaiselta.

Aurora älä viitti.

Mua kyllä ottaa päähän moni muukin asia kuten että pupujahti on meidän kotialueella kielletty. Ei saa syödä mitä huvittaa kuten idan pienten eläinten jyviä. Niitten pienten kaa ei saa ees leikkiä. Toni ei ikinä päästä sänkyyn. Tälläinen laatunarttu joutuu syömään possun ja naudan jauhelihaa sen sijaan että joka päivä olisi tarjolla poroa, heppaa, lammasta tai esimerkiksi kalaa. Ei se ole aina helppoa ei, mutta onneks kotiväki on aika kuuliasta porukkaa!

Sushi

Ompas siitä aikaa kun tuli viimeksi kirjoiteltua että huhhuh. Nyt kuitenkin tässä tämmöinen avautuminen minulle rakkaasta aiheesta, joka on ollut kehitteillä jo jonkin aikaa.

Teininä minulla oli äärimmäinen japani-vaihe, jolloin katsoin paljon animea (japanilaista animaatiota) ja luin mangaa (japanilaista sarjakuvaa). Kuuntelin japanilaista musiikkia, lähinnä j-rock genreä ja vaatetustyylini otti kyseisestä musiikista tuolloin myös hieman vaikutteita. Aloin opiskella japanin kieltä ja tutustuin ystävieni kanssa japanilaiseen ruokaan. Nykyään j-rock ja sen vaikutteet kuten raskas meikki on jäänyt pois. Mangaa ja animea seuraan vain aniharvoin, mutta japanin kieli on yhä sydämessäni ja pyrin hallitsemaan sen tulevaisuudessa. Kaikesta edellä mainitusta kuitenkin vahvimpana elämääni on jäänyt japanilainen ruokakulttuuri ja eritoten sushi.

"Sushi tarkoittaa etikalla maustettuun riisiin perustuvia ruokalajeja."

Vastoin mitä monet luulevat, sushi EI OLE raakaa kalaa. Tämä yleistys ja "kammo" sushia kohtaan saa minut monesti hyvinkin kiihtyneeseen mielentilaan. Sushin ydin on riisi, joka on maustettu viinietikalla ja yllä oleva sitaatti kertoo yksinkertaisesti mistä on kyse. Kyse ei ole raakaan kalaan perustuvista ruokalajeista. Nyt kun olen saanut tämän asian pois sydämeni päältä voimme jatkaa siihen miten minä hullaannuin tähän ruokalajiin.

Ensimmäisen sushi kokemukseni koin nuorempana vanhassa Marusekissa (palaan vielä tähän mahtavaan ravintolaan myöhemmin.) Tilasin annoksen, joka sisälsi erilaisia makisusheja (merilevään käärittyjä). Voi kuinka yhä muistan ensimmäisen suupalan ja kuinka se sai varpaani pyörimään toisin kuin mikään muu maku tässä maailmassa. Muistan myös kuinka söin annoksen ohessa tulleista inkiväärilastuista yhden. Myöhemmin sain tietää, ettei niitä kuulu syödä, vaan niillä puhdistetaan kieli ja makuaistit eri sushien välissä. Ihmekös ettei se ollut kovin hyvää! Yhä tänä päivänä annoksen ensimmäinen sushi saa aina varpaat pyörimään mukavasti.

Vuosien saatossa olen pohtinut eri asioita ja syitä miksi juuri sushi on minulle niin upea makuelämys kerrasta toiseen. Pohdinnoissani olen päätynyt mm. siihen, että nautin ruuasta, joka on huoneenlämpöistä. Kylmien salaattien tai kuumien keittojen syöminen ei ole minulle läheskään yhtä mukavaa. Onneksen sushi tarjoillaan pääasiassa huoneenlämpöisenä. Olen myös suuri merenelävien rakastaja ja niitä käytetään susheissa kuitenkin reilusti ainakin jos minä olen tilaamassa ruokaa! Pelkästään riisi susheissa on maustettu jo niin upeasti, että sitä söisi pelkästään. Kaikki maut ovat puhtaita, raikkaita ja niiden jälkeen jää aina todella hyvä olo koko kroppaan. Toisin on kun syö rasvaisen pitsan niin silloin on olo kyllä kaukana raikkaasta!

Tietenkin rakkaan ruuan parissa herää ajatus sen itse valmistamisesta. Sushin suhteen itse tekeminen tulee HUOMATTAVASTI edullisemmaksi. En oikein muista aivan koska ensimmäisen kerran tein sushia itse. Tuolloin lähistöllä oli vielä Siam-House niminen pulju, joka on nyttemmin muuttanut Tampereelle. Sieltä sai edullisesti kaiken sushin tekemiseen ja kyllä sitä muutamaan otteeseen on tullut tehtyä. Se vaan ei luonnistu itseltä yhtä hyvin, että maut olisivat juuri kohdillaan. Täytynee käydä kurssilla tulevaisuudessa. Osaksi syy, miksi omat sushit eivät maistu on myös se, kun sairastuin kovaan kuumeeseen kerran sushia tehdessäni. Sen jälkeen ei ole oma-tekemä maistunut.

Kokemukseni sushia tarjoilevista ravintoloista Tampereella.

Maruseki

5/5

Täällä ruokailu ei ole edullista (lounas kohtuuhintainen). Olen kuitenkin kaiken kokemani jälkeen ehdottomasti sitä mieltä, että laadusta kannattaa maksaa. Vuosien saatossa ravintola on muuttanut sijaintinsa kerran, menuaan useasti ja palveluun on tullut mukaan sushibuffet. Laatu on ollut hieman laskussa, mutta voittaa silti muut paikat toistaiseksi. Mikäli annosten laadun vaihtelu jatkaa vaihteluaan samalla tahdilla, putoaa Marusekin arvosana omilla listoillani.

Hanabi

4/5

Hanabi on entinen "pienois Maruseki", jolla oli tarjota yksi asia yli muiden. Ramen. Kulhoruoka, jota monet ovat jääneet ikävöimään ja toivoneet sen vielä palaavan Marusekin menuun. Kerkesin asioida Hanabissa muutaman kerran ja valittamisen aihetta ei ollut liioin. Sushit olivat varpaita pyörittäviä, vaikka tasossa jäivätkin juuri ja juuri hieman Marusekin alle. Pettymyksen aihe ja se miksi Hanabi ei saanut täysiä pisteitä, oli heidän tarjoilemansa miso keitto. Lyhykäisyydessään kiehuvaa vettä, jossa lillui öljyä.

Skål Bar

5/5
Täällä sushia sai tiettyinä viikonpäivinä, tosin en tiedä saako enää. Paikka sijaitsee siis Koskikeskuksessa, eikä ole päätoimenaan sushiravintola. Kerran täällä syömäni sushit olivat mahtavia! Mikäli oikein ymmärsin niitä oli tekemässä Marusekin silloinen keittiömestari. Hinnat olivat kohtuullisia ja kokemus oli positiivinen.

Norimaru

4/5
Norimaru sijaitsee Tampereella Kauppahallissa. Pieni ja hyvinkin autenttisen oloinen koppi tarjoilee oikein maittavaa sushia nopeasti. Itse ruokailutilan koen itse hieman ahtaaksi ja kertakäyttöiset puiset syömäpuikot eivät juuri vaikuta. Loppupeleissä kyse on kuitenkin ruuasta ja siitä miltä se maistuu. Hinnat ovat kohdallaan ja annos tehdään heti tiskin takana, nopeasti. Oikeastaan oikein mukava lounaspaikka, jossa asioin suhteellisen säännöllisesti.

Watami Sushi

2/5
Koin ensimmäiset kauhun hetkeni sushin parissa tässä putiikissa. Kahdesti olen tänne eksynyt, molemmilla kerroilla pettymyksen kera. Susheissa oli käytetty liikaa riisiä, joka oli liisterimäistä ja mautonta. Lounaalla noutopöydästä susheja söi kyllä mahansa täytteeksi. Hintakaan ei päätä huomannut, mutta se valitettavasti heijastui täällä ruuan laatuun merkittävästi. En tule asioimaan jatkossa, paitsi jos muut sushipaikat on tulessa tms.

Seuraavaksi olen menossa testaamaan Sakura No Watami Sushi nimistä ravintolaa Kuninkaankadulla. Lieneekö omistaja sama kuin Watami Sushin? Toivottavasti ei! Tarjolla on kuitenkin sushi+lämmin ruoka lounas, joten täytyy käydä kokeilemaan. Ihan ok hintatasokin näytti olevan ikkunasta tiirraillessa.

Mutta kas näin! Jos ei keksi minulle lahjaa tai haluaa muuten yllättää minut niin varma valinta on SUSHI. Maruseki eritoten ;)